Hae tästä blogista

torstai 30. heinäkuuta 2020

Terassille pikkuista ja isompaa nikkarointia. Pikkupöytä RM:n innoittamana alle 10:llä eurolla!

Hei ystävät, kesä jatkuu nautitaan siitä!

Joskus vain sattuu niin, että kirpparilla löytää muutamalla eurolla esineen, josta tietää tekevänsä jotakin kivaa. Olen ollut vuosia Riviera Maisonin ystävä, mutta aina ei raaski hankkia kaikkea minkä haluaisi. Silloin voi tehdä itse.
Kuistimme koki ison muutoksen, kun sen lattia uusittiin lämpökäsitellyllä puulla, eikä vanhaa kulunutta lattiaa enää tarvinut peittää monenmoisilla matoilla piiloon. Se antoi inspiraation pikkupöytään lattian sävyä tavoitellen ja valkoisella raikastaen. 


Jakkaran on joku itse nikkaroinut ja pari jalkaa on hassusti vähän vinkkelissäkin, mutta koska liimaa ja tuhteja nauloja oli käytetty, päätin jättää ne sikseen. Se ei haittaa kunhan pöydän asettelee edulliseen suuntaan. Sitten vain hiomaan ja maalaamaan. Maksoin jakkarasta 6 euroa.

Maalasin sen valkoiseksi ja mies löysi sopivia ylijäämälankkuja, joista muotoili siihen kannen. (Vanha terassin lattia pilkottaa vielä...)


Purkinpohjat hieman oranssiksi muuttunutta puuöljyä pintaan (jossakin vaiheessa kyllä vähän tummennan tuota vielä, jotakin oli tapahtunut sävylle, mutta toistaiseksi kyllä kelpaa).

Ja siinä se on, pikkuinen apupöytä, vaikkapa kahvikupin laskemista varten.

Juuri nyt se pitelee lasipallohurrikaania, jonka tuunaamisesta kerroin aikaisemmin.


Ja sitten penkkiarkun kimppuun!

Meillä on ollut aina yksi penkkiarkku. Mies on nikkaroinut sen kakkoskakkosista kansineen.

Jo kerrostalossa asuessamme sellainen oli poikittain pitkulaisen parvekkeen päädyssä antaen säilytyspaikan kukkapurkeille ja "leventäen" parveketta, sekä tosimukavana istumapaikkana. Nyt kuistilla sijainnut penkkiarkku kaipasi uutta maalia pintaansa.

Alkuperäinen Laura Ashleyn maali, oli kestävä, mutta 20-vuotta oli tehnyt tehtävänsä. Koin pienen seikkailun, kun värikartasta löytynyt maali ei ihan vastannut purkin yllättävän kirkasta maalisävyä. Hain erittäin tummaa sinistä maalia sekoittaakseni oikean tumman farkkusävyn itse, kun kappas, maali ilmestyikin purkista vaaleampana ja olikin juuri sellainen, mitä hain! Kirkas aurinko näyttää maalin vaaleampana kuin on. Tässä on vasta yksi kerros ensimmäisen, epäonnistuneen maalisävyn päällä.

 

Käytin Teknoksen Aqua Futura-maalia puolihimmeänä ja sävyä TM T1473.Maali on ulkokäyttöön tarkoitettu. Viimeiseksi kiinnitin uudelleen RM:n koristekahvat paikalleen. Kahvat ostin vuosia sitten ja ne ovat kestäneet erittäin hyvin lasitetun terassin vaihtuvia sääoloja. Niitä saattaa vielä löytää joistakin sisustuskaupoista, vaikka ne ovat poistuneet mallistosta. Eli tällainen siitä tuli lopulta.

Uusi lattiakkin näkyy mukavasti. Nurkkapöydällä kukkia pitelee poikani lapsena tekemä puulaatikko, jonka maalasin valkoiseksi ja johon kiinnitin hauskan metallikyltin, jossa hummeri köllöttelee ja joka on etelänmatkan tuomisia. Kuistilla ruokaillaan paljon.

Vaahtomuovipatjan ja selkänojan olen verhoillut itse uv-säteilyä kestävällä markiisin oloisella kankaalla (Eurokangas) ja ne ovat kestäneet vuosien kulutusta erittäin hyvin, ja ovat kuin uudet tahroja hylkivän tekstiilisuojausprayn avustuksella. Talveksi patjat vien suojaan.

Mukavaa ja innostavaa kesänjatkoa! 💜

Tykkäätkö tuunailla ja onko ollut kivoja insipraatioita? Olisi kivaa kuulla niistä!💜


2 kommenttia:

  1. Moikka! Wautsi mitä tuunauksia! Aivan ihania <3 Itsekin kyllä tykkään tuunailusta. Yöpöydät kaipaisivat tällä hetkellä uutta ilmettä, mutten ole vielä päässyt niiden kimppuun :)
    Aurinkoisia kesäpäiviä vielä sinne! Toivotaan, että niitä on jäljellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos!!! Tuunauksia olisi meilläkin täällä vielä jonossa.., mutta täytyy vaa pikkuhiljaa niitä rustailla. Aurinkoa sinullekin!

      Poista