Hae tästä blogista

tiistai 30. lokakuuta 2018

Hurjan kaunista kurpitsajuhlaa! Pumpkin cheesecake juhlistaa juhlaa tai arkea. Mukana myös muuta mukavaa.

Hei syksyiset ystäväni, ei anneta vuodenajan masentaa!

Nyt on hyvä syy tuoda lämpöä tupiin ja vaikka vähän hullutellakin! Syksyn tummuudessa ja myrskytuulissa piilee naurun poikanen, se pitää vain löytää!

Askartelin viime postauksessani joulukortteja ja suoraan sanoen minulle jäi hieman "levy päälle". Syksyn kunniaksi tein samalla reseptillä kurpitsajuhla/Halloween-kortteja aikuisille. Löydät  tästä jutusta myös herkullisen kurpitsajuustokakku-ohjeen, joka on helppo, kuten pitää. Pari muistelua eksyi myös mukaan sekä kurpitsatuikku.



Monelle syksy on vaikeaa aikaa ja itsekin olen taipuvainen synkistelyyn ja tuntuu kuin jokin "ankeuttaja" iskisi. Sitten päätin toimia ja sain hyvän syyn olla lapsellinen ja hullutella jo silloin kun poikani oli pieni. 
Meillä pihakoivussa roikkui kummitus, joka oli tehty styroksipallosta ikkunaverhoista ja sillä oli kaksi taskulamppua silminä - ennen led-aikaa (autot hieman hidastivat talomme kohdalla :) ) Juuri eilen nauroimme kuinka yksi lapsista oli muumiona kiedottuna sideharsoon, joka tietenkin purkautui vilskeessä ja kummituksen suu oli ihan ketsupissa kun tarjolla oli nakkeja mm. Kivoja muistoja!

Tämä ei tarkoita sitä, ettei pyhäinpäivän aikana voisi olla harras ja muistella poistuneita rakkaita, eikä sitä, että pitäisi viettää kammottavaa juhlaa, jos ei halua. 

Vaikka moni löytää siitäkin hauskuuden -  sallittakoon se heille - onhan vuodenajan viheliäisin pimeys ja keljuimmat kelit vallalla myrskyineen. Halloweenin tai kurpitsajuhlan ei tarvitse tapahtua mielestäni tiettynä päivänä, jos jokin muu päivä sopii paremmin. Löysin rantein! Torjutaan synkkyyttä!

Tässäpä näitä kortteja.




Sytytetään siis oranssit kynttilät, katetaan pöytä, ja kutsutaan hyvät ystävät ihanalle illalliselle. Kodin voi sitten koristella kauniin syksyiseksi ja kattauksessa voi joko hullutella tai pyrkiä ihaniin ja lämpimiin väreihin.

Koristekurpitsaan voi istuttaa tuikkukynttilän.




JUUSTOKAKKU on heikkouteni. Pahinta on, että nimenomaan se New York-versio, jossa on PALJON juustoa, on minulle oikea juustokakku (vaikka kyllä, täytyy myöntää, muutkin maistuvat!).

RESEPTI:

Tarvitset 2-3 dl valutettua (kahvinsuodatin) kurpitsapyrettä.
Itse teen pyreen niin, että joko keittelen kurpitsakuutioita vähäisessä vesimäärässä pehmeiksi ja soseutan ne tai laitan ilman siemeniä kurpitsan puolikkaan paahtumaan uuniin niin kauaksi aikaa, että "lihat" irtoavat lusikoiden, sitten soseutan. Butternut (päärynan mallinen hailakka) on paras tähän tarkoitukseen, mutta muutkin käyvät.

Juustoa!

4 normaalikokoista rasiaa Philadelphia juustoa + 1 Violan vaniljajuustorasia. Anna pehmitä huoneen lämmössä silläaikaa kun puuhailet muita kakkuun liittyviä juttuja.

Lisäksi täytteeseen tulee 4 kananmunaa, 1 dl sokeria, 2 tl vaniljasokeria, kanelia ja inkivääriä maun mukaan, 3-4 tl (riippuu kurpitsan määrästä ja kosteudesta) vehnäjauhoja. Voit lisätä myös elintarvikeväriä jos haluat oranssimman kakun.

Rengasvuoka - pingota leivinpaperi pohjalle ja leikkaa reunat pois. Voitele reunat.

Digestive-keksejä pohjaksi.
Murskaa 14-16 keksiä. Osan voit korvata piparkakuilla. Lisää pari ruokalusikallista sokeria, pölläytä mukaan kanelia ja inkivääriä maustepurkista. Rouheen ei tarvitse olla tasaista, sinne ne oikenevat palasetkin paistettaessa joukkoon. 100 g sulaa voita.
Sekoittele kaikki yhteen kulhossa ja taputtele vuoan pohjalle.

Säädä uuni 200 asteeseen ja siirry täytteen valmistukseen sen jälkeen kun olet tehnyt pohjan.

Sekoita kurpitsapyree, sokeri ja juustot (1 kerrallaan) talouskoneella. Mausta ja lisää vehnäjauhot. Lisää kananmunat 1 kerrallaan ja anna koneen käydä kunnes seos on tasainen.

Kumoa paistovuokaan keksipohjan päälle.

Paista toiseksi alimmalla hyllyllä 200 asteessa 40 minuuttia. Pudota sitten asteet 170 asteeseen ja paista vielä 15-20 minuuttia uunista riippuen. Kokeile tikulla onko täyte hyytynyt ja paista vielä ellei näim ole. Kakku ruskettuu hieman. 
Kun täyte on hyytynyt, nollaa uuni ja aukaise uuniluukku kunnolla raolleen ja anna kakun hissukseen jäähtyä uunissa noin 20-30 minuuttia, tällöin täyte ei halkeile (yleensä). 

Jäähdytä, viilennä ja nauti!

Halloweenin aikaan koristeeksi ja maun puolesta tähän sopisi mahtavasti laku/salmiakkirakeet, mikäli haluat.



Kakku on jälleen kerran parasta seuraavana päivänä, joten voit tehdä sen hyvissä ajoin.

 💗💗💗💗💗💗💗💗💗💗💗💗💗💗💗💗

Tässä lopuksi vielä muistoja ideoiksi.




Näitä silkkipaperikurpitsoita olen tehnyt jo vuosia. 

Sisällä on milloin sanomalehteä, milloin mitäkin muotoutuvaa pakkausmateriaalia. Kun silkkipaperia rypistelee, sen voi helpommin kietoa täytepallon ympärille ja se näyttää hieman halloweenimaisemmalta samalla. Itse revin sopivia paloja niin reunat eivät niin erotu joukosta, joskus avustelen hieman puikkoliimalla lipareita, jos niitä jää. 
Niitä voi tehdä erikokoisia (myös mustia!) ja rautalangasta (myös kurpitsan vaot) niitä voi ripustaa kattokruunuihin, sitoa servetit rullalle, tai niitä voi roikottaa risuoksista maljakossa.

Pikkuiset kummitukset ovat söpöjä ja ne syntyvät pehmeästä täytteestä ja harsokankaasta josta leikataan summittaisia neliöitä (ei jämptejä) ja kuristetaan ohkaisella rautalangalla. Kangas on sen paksuudesta riippuen yksi- tai kaksikerroksista. Näitä on mukavaa tehdä erikokoisia ja myös niitä voi ripustaa vaikkapa oksiin kuten kurpitsat.

Voit koristella näillä tai laittaa lahjapusseihin pienille juhlijoille karkkien kaveriksi.

Näitä karkkeja sisältäviä lepakoita olen tehnyt lasten juhiin. Sabluunana wc-paperirulla ja silminä reiitysympyrät huomiokynämaallattuna.



Lastenjuhalvinkki ja miksei myös sisustusvinkki:
Osta keko mandariineja ja piirrä niille permanenttussilla silmät ja suut kuten kurpitsaukkeleilla on. Laita näyttävään maljaan. Niitä voivat lapset myös syödä.

Ja vielä yksi muisteluvinkki:

Kurpitsaa ei tarvitse kaivertaa, sille voi pukea sukkahousut! Idea on Martha Stewartilta.



💗 Ihanaa syksyn juhla-aikaa kaikille!

Tiedäthän, että kommentit ilahduttavat tosipaljon! Kiitos niistä!💗



24 kommenttia:

  1. Juustokakut on ihan parhaita! Nams. :) Ja oranssin ystävänä tämä kurpitsa-aika on minusta aika hauskaa, juhlii kukakin sitten mitä juhlii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Oranssi, auringon ja ilon väri sopii niin hyvin syvään syksyyn :). Mukavaa viikkoa!

      Poista
  2. Voi miten ihania askarteluja ja niin upeat kuvat♥ Aiemmin kun lapset oli pieniä pidettiin hurjia Halloween juhlia ja silloin tuli koristeltua koko talo halloweeni henkeen:) Juustokakku on varmasti hyvää, Kiitos ohjeesta! Mukavaa alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päde, toivottavasti maistuu :). Kyllä on niin paljon kivoja muistoja! Hauskaa loppuviikkoa ♡♡♡

      Poista
  3. Ihana tunnelmallinen postaus ja kivat askartelut ja leipomukset! Tuota kakkupalaa näköjään vartioivat hämähäkit 😀 Syksyn lapsena syksy on minulle tunnelma-aikaa ja mieluisa vuodenaika, kun saa ihan rauhassa kauhistella myrskyjä ja sateita ja käpertyä sisätiloihin.
    Tunnelmallista halloweenia 🎃👻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maija, joo hämiksiä ei kannata maistaa 😊. Hauskaa hämyilyä!

      Poista
  4. Wau, miten upeita ideoita!! Olet todella taitava. Juustokakkuakin kyllä tekisi mieli.... ;)

    VastaaPoista
  5. Kivoja ideoita ja kuvia! :)
    Tuo koristekurpitsa tuikulla näyttää tosi kivalle!

    Mukavaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari. Niitä piti tehdä enemmänkin, mutta tänä kesänä eivät mokomat halunneet itää. Kivaa loppuviikkoa!

      Poista
  6. Oi kiitos ideoista! Taidanpa viedä töihin niistä muutaman😊

    VastaaPoista
  7. Huikeaa Halloweenia sinullekin!
    Upeita kortteja olet tehnyt.
    Juustokakku kuullostaa herkulliselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa taas kuulla sinusta 😊. Kiitos Mamma63! Kivaa loppuviikkoa!

      Poista
  8. Nyt täällä blogissasi vastavierailulla, aivan ihanan laadukkaita kuvia sinulla. Ja totta, Halloween oranssinsävyineen ym. teemakoristeineen piristää syksyä. Ihana idea tuo sukkahousuihin sonnustautunut kurpitsa. Halloweenin jälkeenhän alkaa juoksu kohti joulua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosihauskaa kun tulit 😊. Ja kiitos mahtavasta kommentista, se lämmittää ❤. Kivaa Halloweenia!

      Poista
  9. Kivoja vinkkejä, me emme enää vietä Halloweenia kun pojat on kasvanut jo aikuiseksi, mutta kakkua voi edelleen syödä. Hyvää viikonloppua .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei vietetä ainakaan ihan samoissa merkeissä meilläkään 😊. Hyvää viikonloppua Nila ❤.

      Poista
  10. Ihanan piristäviä kuvia. Nuo silkkipaperikurpitsat ovat uskomattoman kauniita. Todella. Tämän vinkin aion tallentaa omallekin To do -listalle.

    Koska olet vahva värien ihminen, minullapa on sille haaste. Käy kurkkaamassa: https://oliaika.blogspot.com/2018/11/mita-vareja-hehkuu-varikartallani.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käun heti, kiitos vinkistä ja kiitos viestistä myös! Käyn! Mukavaa alkavaa viikkoa :)

      Poista
  11. Ihania kuvia ja olet kyllä nähnyt vaivaa koristeluun ja leivontaan. Me ei vietetä halloweenia lainkaan. Ihania askarteluja ja nuo lepakot ja kurpitsat on kyllä niin <3

    VastaaPoista
  12. Hienoja juttuja olit tehnyt. Mukavaa marraskuun alkua !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Onneli ja kiitos kun vierailit blogissani. Kiitos myös kommentistasi :).

      Poista