Hae tästä blogista

sunnuntai 12. elokuuta 2018

Kasvimaan ihanuuksia ja punajuuri-vuohenjuustopiirakka

Hei ystävät!

Kasvimaalla kuhisee ja isot pitkulaiset muhkelot ja pyörylät ottavat muotoaan.
Innostuin leipomaan punajuuri-vuohenjuustopiirakankin, josta enemmän juttua "alakerrassa".




Kuinka niin pienistä siemenistä voikin kasvaa niin ihania luonnon antimia! 

Kaikki kurpitsan siemenet eivät hedelmiä tuottaneet, vaikka kukkivat niin kauniisti, mutta kyllä siellä jokunen "kaveri" kuitenkin kasvaa.

Ensimmäisen kerran kokeilin kasvattaa näitä keltaisia salaattikesäkurpitsoita.





 Luulin, että niistä tulee pyöreitä ja pitkulaisia ja munakoison mallisia, mutta ei! 




Ihankuin ufoja olisi laskeutunut taivaalta meidän kasvimaalle! Se oli hauska yllätys ja maku on mitä parhain!

Nyt alkaa jo yksi pyöreä jättikurpitsa ottamaan oranssia sävyä tummanvihreästä poispäin. Näitä on sitten kivaa seurata.




Butternut-kurpitsa alkaa olla jo melkoisen muhkea. Ehkä ei enää pitäisi kasvattaa kovin kauaa...




Kesäkurpitsoillekin on olemassa makea resepti, näin sen netissä: 

Kesäkurpitsa-suklaakakku....taidan kokeilla sitä, ehkä jo tänään....kuulosti niin herkulliselta.




***************

Tätä ehdin jo tehdä eli punajuuri-vuohenjuustopiirakkaa:




Tein normaalin piirakkataikinan, mutta korvasin osan vehnäjauhoista ruisjauhoilla.

Keitin pieniä (harvennuksessa poistettuja) punajuuria kypsäksi ja jäähdytettyäni ne irrotin kuoret muovikäsineitä käyttäen lavuaarissa. Hienosti ja helposti irtosivat. Huuhtelu ja lautaselle valumaan.

Sitten viipaloin ja paloittelin punajuuret summissa samankokoisiksi paloiksi ja viipaleiksi. 
Mukaan nipsin kevätsipulis varsineen.

Laitoin kaikki taikinan päälle piirakkavuokaan (valmistaikinakin on ok).

Tein kermaviilistä ja siihen haarukalla muussaamastani vuohenjuustosta ja parista kananmunasta täytteen ja lisäsin sen punajuurien päälle. Koska käytin syvää piirakkavuokaa laitoin täytettä reilusti, mutta vähempikin käy, myös yksi kananmuna riittää tavalliseen piirakkavuokaan.

Pikkuisen suolaa ja pippuria ja uuniin n.200 astetta n. 30-40 minuuttia riippuen täytteen määrästä ja vuoan syvyydestä.

Tein tämän ihan vain tunnustelemalla.




Tarjoa herkku kylmänä tai huoneenlämpöisenä. Kerran luin ohjeen samantapaisesta piirakasta ja siitäpä tämä idea kimpoili. 

Täsmällistä ohjetta minulla ei ole enkä muista missä sen näin. Muistelen, että piirakka tarjottiin balsamico-siirapin kera. Sitä kaapissa oli joten näin tein. Lurps! Olipas hyvää!

Sopii vaikkapa illanistujaisiin tai ihan omaksi herkuksi!

Vinkki: Tykkään käyttää punajuurenlehtiä alustana juustoille sekä pienempiä vähemmän nahkeita lehtiä salaatin tavoin vihreän salaatin joukossa. Kaunista ja herkullista 💜.

*****************

Onko sinulla jokin kiva idea kasvimaan herkuille? 💜

Ilahdun taas kovin, jos laitat minulle kommenin! 💜

Ihanaa ja herkullista elokuuta!💜


18 kommenttia:

  1. Vitsi miten hauskoja nuo ufo-kurpitsat! :D Mahtavia. Ja vuohenjuusto on min suurta herkkua... Kun siitä kerran opin pitämään, niin se oli menoa se.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja olipa kiva kommentti! Joo sympaattisia otuksia nuo ufot :). Vuohenjuusto on minustakin niin NAM. Kivaa sunnuntain jatkoa!

      Poista
  2. Voi,miten suloisia kurpitsoja! Nehän kävisivät koristeeksikin!
    Hauskaa varmasti seurata, mitä sieltä maasta nousee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Kiitos kommentista ja oikein kivaa alkanutta viikkoa :)

      Poista
  3. Hienoja kurpitsoita :) Kesäkurpitsakeitto on minun yksi suosikkini. Minä käytän myös punajuurien lehtiä salaatissa. Mehevän näköinen piirakka. Mukavaa alkavaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa! Kasviskeitot ovat niin makoisia. Kivaa alkanutta viikoa :).

      Poista
  4. Ihania kurpitsoita ❤ Tuo piirakka näyttää niin hyvältä😍👌 Mukavaa alkanutta viikkoa🌻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päde :) ja hienoa elokuista viikkoa myös sinulle :) <3.

      Poista
  5. Voi miten ihania kurpitsoita..en tiennytkään että niitä on noin monenlaisia ja nuo keltaiset kivan muotoisia <3
    Herkullinen piirakka :P ja joskus olen tehnyt punajuuresta ja vuohenjuustosta niin yksinkertaista kuin viipaloinut punajuurta ja päälle juusto sekä jotain yrttejä,mausteita sitten paahtanut uunissa punajuuret pehmeäksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anu! Olen tehnyt ihan samoin ja sitten (jos on ollut) vielä lisännyt joitakin ppähkinöitä tai siemeniä ja tuota balsamico-siirappia. Ihania kaikkia kasveja ihan taas tuoreeltaan on saatavina aina elokuussa :) <3. Kivaa viikkoa sinulle!

      Poista
  6. Sinulla riittää näitä upeita ohjeita .Kiitos sinulle.

    VastaaPoista
  7. That pie looks incredibly delicious! I would love to try and make something like this for a nice picnic. Thanks for the share, hope you have a fantastic rest of your day. Keep up the posts!

    World of Animals

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi and thank you! You'll need goat's cheese and beets so it's a savory pie and quite season appropriate. Wish you a nice rest of the august ♡

      Poista
  8. Todella suloisia ufoja! Miten niitä edes raaskii syödä? Minäkin olen kasvattanut kurpitsoja, mutta aika vähän tulee satoa kukkiin nähden. Niiden kasvua on kiva seurata.
    Herkulliselta näyttää myös piirakkasi.
    Hyvää elokuista sunnuntaita 💕 T Maija myrskyluodolle@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Hauskan näköisiä nuo "ufokurpistat" :)

    Tuo piirakka on varmasti taivaallisen hyvää <3 Punajuuri on niin maukas juures, jota liian harvoin tulee käytettyä. Punajuurimuhemmosta vuohenjuustolla pitäisi kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sari! Punajuuri on hyvää ja punajuurimuhennos vuohenjuustolla kuulostaa herkulliselle! Kivaa kun kirjoitit :) <3 ! Mukavaa alkusyksyä.

      Poista