Hae tästä blogista

sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Kesätuikut meren hengessä

Merellinen kesätervehdys ystävät!

Mikähän siinä on kun olen aina tykännyt polttaa kynttilöitä kesällä? Varovainen kyllä pitää olla näin kuivilla keleillä, mutta sisällä tai lasikuistilla se sujuu heti, kun hieman varjo asettuu tai ilta käy hyvin myöhäiseksi. Näin lämpimällä on merikin lämmin ja ystävällinen.





Tuikkukipot loistavat  kivasti, vaikka myöhäisillan iltapalalla. Aika romanttista myös sadesäällä!

Jos muistatte tai satuitte joulunaluspostauksesta näkemään, tein lumimaalilla lasipurkeista jouluisia lyhtyjä. Nyt käytin samaa maalia ohuemmin ja kaarevin ja hyvin epäsäännöllisin vedoin. Jälki on kuin meren vaahtoa ja poutapilvitaivasta tai ainakin se olisi tarkoitus. 

Maali kuivuu niin nopeasti, että tällainen hätäilevä askartelija on hyvin tyytyväinen.

Leikkasin jo viime kesäksi hankkimistani serveteistä simpukan, majakan ja purjeveneiden kuvia ja d'ecoupage- liimalakalla ne sitten liimailin kiinni pieniin eriparisiin laseihin. 




Lopuksi lakkasin askartelulakalla pinnan, jotta siitä tulisi kestävämpi.





Sisälle laitoin hienoa hiekkaa, jota myydään kynttiläosastoilla samanalaisissa pureksissa kuin rouheitakin. Sitten valkoinen kynttilä vielä sisälle.





Upeaa kesää ja tunnelmallisia iltoja kaikille 💛. Kuulisin taas mielelläni ajatuksiasi 💛 

16 kommenttia:

  1. Kauniit ja tunnelmalliset kipot. :) Ja hyvä idea, voisin kaivaa säästetyt lasikipot, lakan ja servetit esiin. Kun en olkapään takia voi nyt neuloa, täytyy keksiä muuta puuhaa sellaisiin hetkiin, kun ehtii jotain touhuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja hyvä idea! Mukavia askarteluhetkiä ja paranemista ❤.

      Poista
  2. Aivan ihania tuikkukippoja olet tehnyt 😍 ja tuo meriaihe on todella kiva.
    Pitäisi joskus koittaa tuota tekniikkaa.
    Mukavaa ja ihanaa kesää Sinulle 💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kitos Anu 😊. Tämä on sellainen koukuttava askarteluhomma 😁. Ihanaa kesää myös sinne!

      Poista
  3. Oi miten kauniita tuikkukippoja, aivan ihania♥ Minä en ole koskaan tuota lumimaalia kokeillut, mutta nyt se on "pakko kokeilla"-listalle laitettu:) Ihanan näköistä pintaa! Leppoisaa alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ❤ Kiitos Päde! Toi lumimaali on vähän kuin kermavaahtoa 😊. Ihanaa vikkoa!

      Poista
  4. Tykkään ihan mahdottoman paljon merihenkisistä jutuista ja rakastan simpukoita! Tosi ihanat tuikkukipot valmistit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että kun tulee iloinen mieli tällaisista kommenteista kun itsekseen näitä rustailee 😊❤. Kivaa viikkoa sinulle!

      Poista
  5. Onpa kauniita! Itsekin polttelen kynttilöitä paljon. Todella uniikkeja kynttiläkippoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Mamma63 ja kiitos taas kivoista sanoistasi :). Oikein mukavaa kuluvaa viikkoa! <3

      Poista
  6. Onpa nätit! <3 Mä tykkään myös polttaa kynttilöitä kesäisinkin. Lyhdyt ilta-aikaan kesäparvekkeella ovat tosi tunnelmallisia, ja kun yöt elokuussa pimenevät, kynttilöitä tekee mieli polttaa entistä enemmän. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Varpuslintu ja tervetuloa! Kynttilät ovat <3. Ihanaa kesää sinulle!

      Poista
  7. Pitääpä tutustua tarkemmin tähän lumimaaliin. Kaunista jälkeä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 😊. Tuo maali on helppokäyttöistä 😊 ja hauskaa.

      Poista