Hae tästä blogista

torstai 16. marraskuuta 2017

Trash can candle voisiko olla Trandle?

Hei taas,
yritin keksiä jonkun lennokkaan nimen, mutta ei tainnut oikein onnistua, tuo kun on googlen mukaan joku levyfirma tuo Trandle :). Ehdotuksia otetaan vastaan :).

Tämähän on ihan simppeli juttu. Säilyketölkki putsataan etiketeistä ja sisällöstä. Yleensä nuo takkuiset liimat saa - ilman irvistystä - pois sellaisella kynsilakan poistoaineella, jossa lukee "ilman asetoonia" - anopin jippo.



Käytin ananas-, hernesoppa-, tomaattimurska- ja kondensoitu maito-purkkeja. Pesun jälkeen litistin terävät reunat pihdeillä lyttyyn, jotta ne eivät viiltele enää.

Maalasin askartelumaalilla, ensin primerilla, sitten valkoisella ja ennen kuivumista harmaanturkoosilla (vahingossa, sillä vanhan vihreääkin olisi ollut, mutta ei silti näyttänyt hassummalta) ja vielä kerran valkoisella. 
En antanut maalin kuivua kunnolla valkoisen ja turkoosin välillä ja varoin hellällä kädellä maalin "kökkööntymistä".

Annoin kuivua kunnolla.

Sitten tulostin ilmaiskuvia netistä ja leikkasin kuvioita serveteistä. Kiinnitin kuviot decoupage-lakalla. Päällimmäiseksi laitoin vielä yhden kerroksen askartelulakkaa, joka suojaa pintaa kosteudelta, joten kynttilöitä voi käyttää myös ulkona ja puoliviileissä tiloissa (esim lasitettu kuisti tai parveke). Pelkällä decoupage-lakalla on taipumus reagoida kosteuteen, se ei oikein kestä sitä.



Lopuksi valoin purkkeihin kynttilät. Hieman oli hidasta puuhaa, mutta oli kivaa katsella työn etenemistä ja valmistumista. Kesäksi ja kevääksi teen lisää, mutta eriaiheisia :). Tässä valmiit "trandelit" :) :) :)



Aikaisemmin olen tehnyt kynttilöitä metallisiin koristeämpäreihin. Silloin rypistelin valkoiseksi maalatulle pinnalle servettipaperia decoupage-lakan avulla saaden aikaan "lumisen" pinnan. Maalasin vielä ja lakkasin - tuli sellainen hieman "antiikkinen" pinta. Silloin tein kynttilöistä vihreitä.



Seuraavaksi taidan tehdä pakettikortteja! Hei kaikille! 



4 kommenttia:

  1. Voi ihme, kuinka nättejä! Aivan ihana lahja!
    Kivaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  2. Ihania kynttilöitä <3 Harmi, että meille tulee niin vähän noita säilykepurkkeja, mutta täytyykin alkaa keräämään niitä.

    VastaaPoista
  3. Kiitos Liisa! Sama purkkien osalta täällä, keräilin niitä jonkun aikaa ja onneksi meillä tulee tomaattimurskapurkkeja aika-ajoin kun tykkään tehdä italialaista ruokaa. :).

    VastaaPoista