Hae tästä blogista

lauantai 2. syyskuuta 2017

Tervetuloa syksy!

Toivon lämmintä ja aurinkoista syksyä. Olen aina ihaillut keskieuroopalaisia siitä, kuinka he koristelevat ovenpielet, niin kauppojen kuin yksityisasuntojenkin ja myös parvekkeet, niin, että naapurit ja ohikulkijat pääsevät osallisiksi. Eilen oli tuo hetki meillä kotonakin. Huiskis, kukkineet kesäkukat saivat lähteä!



Vielä eivät kellokanervat olleet saapuneet kauppoihin, joten laakeripuiden korien kulmat odottavat niitä. Hankin laakeripuut (teko!) noin 10 vuotta sitten oviaukkoon ja ne ovat hyvin aidon näköisiä. Maksoivat aikoinaan aikalailla, mutta ovat seisseet (2 kpl ovenpielessä ja 1 talon parvekkeella) tanakasti huimassa auringonpaisteessa ja kovassa pakkasessa ympäri vuoden ja vieläkin ovat aika hyvässä kunnossa, joten ostos kannatti. Halloweenin aikaan niissä on minikurpitsavalot ja jouluisin tuikkuvalot, joskus punaiset, joskus valkoiset, jopa värilliset, pujotettuna lehdistön väliin. 
Tämä kuva on viime syksyltä.


Kellokanervat asetan salaojaputkiin, jotka pystytän korin sisäpuolelle korien nurkkiin, jotta ylettyvät reunan ylitse näkyviin. Oikeita ja "vääriä" kasveja siis sekaisin.


Asetelma täydentyy sitä mukaa kun luonto ympärillä rapistuu. Mukaan pääsevät vielä lyhdyt ja Halloweenin aikaan muutama kammotuskin. Synkkään vuodenaikaan pitää keksiä jotakin hauskaa. Se ei estä jo poistuneiden rakkaiden muistelua pyhäinpäivänä. Nämä asiat voidaan mielestäni pitää erillään.

Kuten laakeripuut, niin myös portaalla olevat kurpitsat eivät voi meillä olla aitoja. Syy on hyvin luonnollinen: Asumme maalla ja maalla on hiiriä. Joskus olen ripustanut oveen kranssin ja pian linnut olivat nokkineet kaikki pehmeät tekokurpitsat täyteen reikiä. Kerran keväällä kranssin keskelle ilmestyi linnun pesä! Nämä kurpitsat ovat niin kovia, ettei nokkiminen tai muukaan popsiminen käy päinsä. 

Ison kurpitsan, jonka löysin Hong Kongista (nytkin myynnissä) spreijasin jo viime syksynä oranssiksi, koska se oli kovin huokoinen ja olisi varmaankin imenyt kosteutta ilmasta itseensä. 


Samoin kävi kultaisten kurpitsojen. 
Niiden ohje löytyy elokuun lopusta osiosta "Kultaiset kurpitsat".

Tulen lisäämään syksyn juttuja pikkuhiljaa ja kun lähestymme Halloweenia, tulee juttuja aika paljon. Minusta se ei ole pelkästään lasten juhla, vaan myös aikuisille lupa hassutella ja pitää hauskaa ja nauttia ystävien seurasta. Paljon askartelua! 

Mukana tulee olemaan myös kurpitsaherkkuja, jotka ovat yhtä helppoja kuin jo ilmestyneet reseptit ja antavat monta vastausta siihen mitä kaikkea kaiverrettujen kurpitsojen sisuksista voi valmistaa. Nautitaan siis syksystä!



2 kommenttia:

  1. Kaunis sisääntulo :) Nuo laakeripuut olisikin kivat itsellekkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ollut niihin tyytyväinen. Pääsevät suihkuun keväällä ja syksyllä. Kun alkavat hajota, hankin uudet. Ovat hyvin aidon näköisiä. Suosittelen :) .

      Poista