Hae tästä blogista

perjantai 15. syyskuuta 2017

Syksyn kynttilöitä BUU!

Näinhän siinä kävi, että pitää jo intoilla etukäteen halloween-juttuja ja kyllä vähän muutenkin syksyä siinä sivussa ajan tasalla. Nämä piti julkaista vasta myöhemmin, mutta sitten ajattelin, että jospa joku haluaisi tehdä näitä, mutta ei ole aikaisemmin tehnyt ja haluaakin aloitella jo rauhassa. Käyvät myös viemisiksi.



Eli decoupage innostus iski. Ikkunassa taitaa vähän "kummitellakin" :) .

Näissä kynttilöissä on mukana myös glitteriliimaa, jolla korostettu kuvioita tai "maalattu" hämähäkin seittejä. Kuvat ovat netistä ja parissa kynttilässä pohjana ulkomaan matkalta tulleesta pussista kuviopaperia.

Tässä pelkkä syysversio koristekurpitsojen parina:




Kynttilöiden palamista täytyy aina valvoa. Kuten aikaisemminkin kesän kynttiöistä kertoessani, on kynttilöille tarkoitettu decoupage-lakka sellaista, että mikäli paksumpi paperi (moniste) on kyseessä, sitä pitää käyttää reilusti, servettikuvioihin vähempikin riittää. Kun levität lakan, huomaat miten paperi imaisee sen ja joudut lisäämään lakkaa, jotta saat kuvan liimattua. Jos kuva menee vinoon, anna sen kuivua ja voit irroittaa sen kulmasta kuin tarran ja liimata uudelleen. Helppoa! Oman kokemukseni mukaan kynttilä palaa sisäpuolelta ja paperi jää pystyyn palamatta. On kuitenkin hyvä leikata aina reuna pois, jos kynttilän sytyttää uudelleen tai jos alkaa näyttää siltä, että kynttilä palaa kovin matalaksi. Anna kuivahtaa ensin.

Yllä oleva kynttilä, joka oli kokonaan ympyröity nuottipaperilla, paloi alas asti ilman roihuja. Paperi jäi ympärille pystyyn.

Näin kuvioit kynttilöitä:



Tarvitset kynttilän, lakkaliimaa kynttilöille, printtejä, servettejä. Netissä on tulostettavia ns, freebies-kuvia.


Lasten askartelusakset leikkaavat jännää reunaa (maksavat muutaman euron).


Kun liimalakka on kuivunut, voit paperiosiin lisätä glitteripiirroksen. Käytä valmista sekoitetta, jossa on kapea pullonsuu. Jos tulee liian leveää jälkeä tai klimppi, pyyhkäise sormella liiat pois. Lisää ohut kerros liimalakkaa vielä päälle niin hippuset eivät irtoile ja koteloituvat mukavasti.


Tässä muutama variaatio:



Toivotan iloista sekä "kammottavaa" kynttiän koristelua!

Tässä kurpitsasatoamme parin vuoden takaa tunnelmakuvaksi.






2 kommenttia:

  1. Hienoja koristeltuja kynttilöitä. Itsekin olen liimaillut servettejä, mutta olen vain kuumentanut lusikan ja painellut servetin kiinni kynttilään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea, enpä ole tullut kokeilleeksi. Keksin, että servettikuviot on näppärää liimata kuvion päältä, jolloin repeily ja kipristely jää vähäisemmälle. Kun liimaa lakalla, voi kuvion myös irroittaa, eli jos haluaa vaikka ulos lyhtyyn jouluna halloween-kynttilän lopun, niin kuvio lähtee kulmasta irroittamalla kuin tarra - ei ole lepakoita ja hämähäkkejä joululyhdyssä "luomassa tunnelmaa" :).

      Poista