Hae tästä blogista

maanantai 31. heinäkuuta 2017

Askartelumassasta hurrikaaniin korallit ja servettirenkaisiin meritähdet





Rakastan hurrikaanilyhtyjä, joita voi somistella mielialan, kattauksen ja vuodenaikojen mukaan. 

Tänä kesänä mielijuttuni ovat olleet korallit ja merilasi. Découpage-kynttiläosiossa löytyy lisää tätä sivuavaa juttua. Korallit ovat rauhoitettuja eikä niitä siis saa tuoda maahankaan saati poimia. Teinkin sitten poltettavasta askartelumassasta itse "koralleja" ja asetin ne hurrikaaniin merilasin ja aitojen simpukoiden kavereiksi. Samalla vauhdilla valmistuivat myös harmaanturkoosit meritähdet. Kynttilän palamista on silti aina hyvä valvoa, vaikka massa on poltettu uunissa (Cerinit).

Meritähtiä päätyi myös servettirenkaisiin. Ne valmistuivat verhorenkaista. Virkkasin päällisen pellavalangalla ja ompelin hopeahelmiä reunaan. Merelliseen kattaukseen. Vain ruoka ja ystävät puuttuvat!



sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Elokuun kranssit

Elokuun kranssit.




Vielä eivät kurpitsat ole poimimisvaiheessa (meillä ne vasta kukkivat surkean alkukesän jälkeen) ja illatkin ovat vielä valoisat, nauttikaamme niistä!

Elokuussa kuitenkin alkavat illat pikkuhiljaa hämärtymään ja sadonkorjuuaika koittaa ja silloin tekee mieli sytytellä kynttilöitä ja somistella loppukesän aiheilla.

Viime kesänä siivoilin askartelupussukoita ja päätin tehdä kaikista ylijäämäisistä tekokukkien varsista ja lehdistä rinkuloita, jotka kieputtelin pehmeällä ja ohkaisella rautalangalla tiukasti kransseiksi. Olin ostanut jo aikaisemmin pikkuisia tekokurpitsoita ja liimasin ne liimapyssyn avulla kransseihin kiinni. Kransseja voi käyttää erilaisissa asetelmissa ja kukkaruukkujen ja hurrikaanien ympärillä. 

Mielessäni kyspsyttelee pari ajatusta uusista loppukesän askarteluista, mutta juuri alkanut lämmin kausi siirtää niitä vielä hieman tuonnemmaksi.

torstai 27. heinäkuuta 2017

Cromimaalatut simpukat ja tuikut tarjottimella.

Cromimaalilla upeaa ja merellistä.

.


Olen ihastunut spraymaaliaskarteluun. Kesällä se onnistuu ulkona hyvin ja maali kuivuu nopeasti. Cromimaalilla saa näyttävää jälkeä ja olenkin maalannut sillä muitakin tavaroita, kuten valokuvan kehyksiä. Purkki maalia maksaa noin 10 e.

Tälläkertaa halusin tyylikkään beach-aiheisen tarjottimen tuikuille. Aloitin tavallisilla simpukoilla ja vanhoilla jo kärsineillä tuikkukipoilla ja vein ne ulos pahvin päälle.


Ravistelin purkin hyvin ja maalasin kevyen kerroksen. Jokaisen maalatun kerroksen jälkeen kerroksen jälkeen kuivumista odotellessa, pitää purkki kääntää ylösalaisin ja sumuttaa pari sekunttia tuuleen, jotta suutin ei tukkeudu. Annoin kuivua auringossa puolisen tuntia.




Toistin maalauksen vielä kahdesti, myös nurjan puolen.




Saman tein tuikkuille. Grillipuikot auttavat kuivumisessa.



Asettelin hiekan päälle erilaisia kynttiläkippoja ja maalattuja sekä luonnollisia simpukoita ja meritähtiä ja kuvittelin olevani St. Tropézissa, onhan aurinkoinen päivä vihdoinkin!

Valmista!




Cajun-mausteiset lohkoperunat






Cajun-mausteiset lohkoperunat

Harjaa perunat juuresharjalla puhtaiksi. Melkein mikä perunalaatu tahansa käy, muussiperunat kypsyvät nopeiten. 


Lämmitä uuni 220 asteeseen. Levitä uunipellille leivinpaperi. 

Leikkaa pestyt perunat veneiksi (suht. saman kokoisia, mutta saa olla erimallisia) ja kippaa ne kulhoon. 

Mausta perunat cajun-mausteella, suolalla, pippurilla, paprikalla - savupaprika erikoisen hyvää ja voit vielä lisätä jotakin oman maun mukaan, jos haluat. Viimeiseksi loraus öljyä, ei ole kuitenkaan tarkoitus uittaa perunoita.

Sekoita kulhossa niin että kaikki mausteet ja öljy tarttuvat kiinni tasaisesti. Jos ei näytä tarpeeksi punaiselta (mausteet antavat myös väriä), voit lisätä aineita tarpeen mukaan.

Kumoa perunat uunipellille niin, että ne saavat hengittää eli ei päällekäin ja kääntele kuoripuolet alaspäin. Paista uunin keskikorkeudella 30-40 min, kunnes perunat ovat kullan ruskeita ja pehmeitä. 

Nämä sopivat paitsi lisukkeeksi, myös illan istujaisiin dipattavaksi laktoosittomina ja gluteenittomina. Muuttamalla mausteita, saat erimakuisia. Joskus olen laittanut vielä nauhana balsamico siirappia (sienibalsamico, juurekset ja perunat....). Nami!

keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Kevyen herkullinen perunasalaatti


Vielä on grillaus- ja kesäjuhlia jäljellä. Tämä perunasalaatti on herkullinen ja sisältää vähemmän kaloreita kuin kaupan majoneesipommit!




Mitat ovat "noin" mittoja, sillä aineiden määrä on suhteessa perunoiden määrään ja tällä reseptillä voi tehdä täsmäkokoisen salaatin. 

Keitetyt perunat kuutioidaan. Tähän käyvät myös uudet perunat.

1/4 (kevyt)majoneesia.
3/4 kevyttä kreikkalaista jugurttia
ripaus suolaa ja pippuria
hienoiseksi mausteeksi dijon-sinappia
maustekurkkukuutioita (pieniä)
loraus maustekurkun lientä (ei liikaa!)
kapriksia (tarkista suolaisuus ja tarvittaessa huuhtele)
reippaanlaisesti tillisilppua, mielellään tuoretta tai pakastettua
jotakin sipulia (kelta/purjo/ruoho/kevät) silputtuna maun mukaan, mietoja enemmän kuin voimakkaampia, vihreät ovat kauneimpia

Muista, että perunat imaisevat osan kastikkeesta, joten jatka kastiketta, mikäli salaatti on liian tiivistä. Voit lisätä sitä vielä maustumisen jälkeen, jos tarpeellista. Anna maustua pari tuntia jääkaapissa


Tomaattihillo


Valmistin parhaan vihannessesongin aikaan tomaattihilloa ja siitä tuli herkullista. Mukailin hieman löytämääni reseptiä. Tomaattihillo on makean yllättävä ja sopii mm vuohenjuuston, salaatin ja paahtiksen kaveriksi. Sitä käyttämällä voi rakentaa illanistujaisiin tai omaksi herkuksi ihanan makupalan. 

Tomaattihilloa on taivaallista tuorepastan kanssa.
Paahdettua leipää, salaattia, punasipulia, tomaatteja, vuohenjuustoa ja tomaattihilloa, siinä yksi mieliyhdistelmiäni. Nami!




N. 1 kg tomaatteja. Pilko puolilohkon kokoisiksi ja poista puisevat navat ja aseta ne nonsnstick- uunivuoan pohjalle.
Sekoita erillisessä astiassa:
2 rkl oliiviöljyä
2-3 rkl punaista tai tummaa balsamico-etikkaa
2 dl hillosokeria
1 rkl suolaa
2 rkl kuivattua oreganoa
1 rkl salviaa
4 valkosipulinkynttä siivutettuina (ei murskattuina).

Sekoita aineet keskenään ja sitten sekoita ne sitten tasaisesti tomaattien joukkoon.
Uuni 225 C.
Paahda tomaatteja n. tunti. Voit sitten pudottaa lämpöä hieman, mutta jos nestettä on kertynyt paljon, kannattaa tomaatteja paahtaa edelleen samalla lämpötilalla vielä vähän aikaa, riippuu aivan tomaateista miten paljon nestettä irtoaa. Pudota sitten lämpötilaa alemmaksi ja paahda edelleen 30-40 min. Älä anna tomaattien tai sokerin palaa äläkä paahda liian kuivakaksi.
Kun tomaatit ovat valmiit, kaada ne kuumina tehosekottimeen. Lisää nauhana 1,5 dl oliiviöljyä ja anna sekottimen käydä hetki. Purkita desinfioituihin purkkeihin ja jäähdytä.
Säilytä jääkaapissa.

Tämä resepti on minulle uusi, joten säilyvyysajasta en osaa sanoa vielä. Itselläni ovat purkit olleet jääkaapissa, jopa avattuna 2 viikkoa ja hyvin ovat säilyneet ainakin tähän asti. Hillosta ei tule kovin kiinteää ja sitä voikin levittää helposti.

- Hyvin tuntuvat säilyvän, jopa kuukausitolkulla, varmaankin hillosokerin ansiosta!

Decoupage-kynttilät juhlaan ja arkeen

Viime jouluksi innostuin koristelemaan kynttilöitä decoupage-menetelmällä.






Kesän saapuessa tartuin jälleen pensseliin. Servetin kuvakerroksesta saa moneen makuun kuvioita. Kuviot erottuvat parhaiten valkoisella pohjalla. Aiheen voi valita lahjan saajan tai oman maun mukaan. Kynttilälle tarkoitettu decoupage-lakka kestää kynttilän polttamisen turvallisesti. Suojaan kuvan ylimääräisellä kerroksella vielä varmuuden vuoksi, Kauniisti palavat!



Tavallisella decaoupage-lakalla voi spray-maalatun purkin asettaa koristukseksi ja käyttöön esimerkiksi rapujuhliin. Lasipurkkiin vaikka kukkivia tilejä tai suojaksi muovipussi ja sen siälle ravuista jäävä ylimääräinen tavara. Spraylakka kiinnittää kuviot paremmin veden kestävästi.
Hurrikaanilyhdyssä poltetusta askartelumnassasta tehtyjä "koralleja", aitoja simpukoita ja merilasia.

Herkuttelu voi alkaa :)







Tervetuloa!

Tervetuloa tutustumaan sisustus- ja askartelublogiin, josta löytyy myös monenlaisia ruokaan liittyviä juttuja. Meren läheisyys tulee varmasti näkymään, mutta monenlaista muutakin on luvassa. Toivon blogini tuottavan iloa ja synnyttävän inspiraatioita.