Hae tästä blogista

sunnuntai 15. joulukuuta 2019

Pikkukuistin jouluisa muodonmuutos ja joulukorttimaniaa uudella koholeikkurilla

Joulu on taas, joulu on taas....

Joulu saapuu jo vikkelään ja joulutouhut alkavat olla huipussaan. Paljon olisi vielä tehtävää, mutta en aio stressata. Eiköhän joulu saavu aivan yhtä iloisesti ilmankin. Pikkukuisti sai jo jouluilmeen ja tervehtii tulijoita tervetulleeksi.  Meillä pääsisäänkäyntiä käytetään vähemmän, sillä pikkukuisti tuo suoraan talon sydämeen, keittiöön ja tupaan.


On hauskaa kun sen voi koristella aina sen mukaan minkälaisella tuulella on. Tänä vuonna, kaipuu käy Ranskaan, maaseudulle (pienillä vapauksilla...). 

Samalla pääsi suojaan muratti. Se on uudella paikalla komeana ja tuikkuvalot ja kuistin kynttilät näkyvät ulos asti. Kasvatin muratin hyvin pienellä vaivalla amppelissa  aivan pikkuisesta taimesta kesän kuluessa, jolloin se ilahdutti pihalla. 



Keittiöön johtava ovi sai kranssiin lisäkoristeeksi hauskan joulukyltin, jonka ostin jostakin halppispinosta jo pari vuotta sitten. On se vaan ihanan joulun punainen.



Kesällä ostamani kookas tarjotinkori on pohjana muulle asetelmalle. Näin joulu tulee pikkuhiljaa taloon.



Kortteja erilaisilla konsteilla syntyi jo syksyllä. Ostin Fiskarssin paperileikkurikoneen vihdoinkin, olin siitä jo pitkään haaveillut. Siinä on veivi ja erilaisia laattoja, joiden avulla puristetaan muoteilla kuvioita kartonkiin) Sillä voi tehdä kohopainantaa ja leikata erilaisia kuvioita. Enhän syksyllä malttanut, oli ihan pakko tehdä joulukortteja jo valmiiksi.




Tällaisia syntyi näin ensikertalaiselta. Tietenkin piti vähän piirrellä, leikata ja liimata ja napsutella kuvionipsuttimilla pikkukuvioita myös. Innostuin niin, että piti heti ostaa lisää erilaisia leikkureita, jospa sitten syntyisi toisenkinlaisia, vaikkapa kesäksi. 







Hyvää joulua kaikille blogiystäville! 💝







Oletko sinä tehnyt jo joulua kotiin? 💝

22 kommenttia:

  1. Ihanaa joulutunnelmaa siellä sinulla!
    Pikku hiljaa alkaa joulu hiipiä meidänkin kotiin.
    Hyvää joulua sinullekkin Ulla Annika! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sari <3. Pitääpä tulla "teille käymään" :). Hyvää Joulua!

      Poista
  2. Oi miten upeita kuvia ja miten kaunista joulutunnelmaa siellä onkaan❤️ Tuo pikkukuisti näyttää aivan ihanalta! Täällä taitaa vähän jokainen päivä joulu vaan lisääntyä mökissä, minä kyllä niin rakastan tätä joulun aikaa ja sen laittelua;) Leppoisaa alkavaa viikkoa❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jepulis, jouluihmisiä ollaan! Kiitos taas sinulle kaikista kivoista viesteistä ja omista julkaisuistasi! Kohti uusia seikkailuja! Hyvää joulu ystäväni.

      Poista
  3. Ihana jouluinen tunnelma:)
    Lueskelin sinun erellisiä joulu-tarinoita;ihania joulukoristeita olit ostanut Pariisista,kaunis eifeltorni.
    tuo pikkuinen punainen joulukyltti on tosiaan kaunis,tuossa kranssissa.
    oi,minkä aparaatin olet ostanut,kun tekee noin kaunista kuvio kartonkiin:))
    ..joulua laitettu..pienin askelin,punaiset joulumatot laitan loppuviikosta...sitten joulusaapi tulla:)(kuusi aattona koristelen,)Toivoisin pakkasta sais laittaa puuhellaan tulen ja rätinäpuita ,jouluista tunnelmaa tuomaan (kuusipuista tehtyjä ohuita sytykkeitä)
    jk laitoin "konjakkiloheen -suuntaaantavat ohjeen".:)blogiini-vastasin kommenttiisi:))
    Hyvää Joulua,Sinulle Ulla-Annika! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa ja kivaa kun vastasit minulle! Ilman muuta käyn katsomassa vastauksesi, kiitos sinulle kovasti <3! Oikein ihanaa joulua Liisa ja kiitos kaikista ihanista viesteistäsi!

      Poista
  4. Ihana, joulua uhkuva kuisti!
    Kauniita kortteja olet tehnyt.
    Kyllä joulu alkaa ulkoisin puolin olla valmis. Jotain leivon ja siivoilen vielä.
    Ihanaa odotusta jouluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OI Mamma kiitoksia sinulle! Ihmeellisen ihanaa joula :)!

      Poista
  5. Onpa upean jouluinen kuisti :) Kauniita korttejakin olet tehnyt. Minä en ole tehnyt ainoataan, en edes pakettikortteja tänä vuonna. Mennään ostoisilla. Mukavaa joulun odotusta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa joulunodotusta ystäväni vuosien takaa <3 ja kiitos kivasta palautteesta myös! :)

      Poista
  6. Niin suloisen jouluinen kuisti! Ja kauniita joulukortteja olet tehnyt. :) Ihanaa joulun odotusta! 🎅🎄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinne kauas Saksanmaalle asti! Toivon oikein ihanaa ja tunnelmallista Weinachtia sinne :)!

      Poista
  7. Ihana tuo teidän koristeltu kuisti ja ihanasti toivottaa tervetulleeksi vieraat. Minä en osaa kortteja tehdä joten tyydyn valmiisiin. Hyvinhän ne ensikertalaiselle onnistui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nila :) lämmintä joulutunnelmaa sinulle! <3

      Poista
  8. Niin kaunista ja jouluista siellä <3 Hyvää ja ihanaa Joulua Ulla Annika <3

    VastaaPoista
  9. Niin jouluisen kaunista sinulla siellä. Minullakin on jo kaikki valmiina. Tunnelmallista joulunaikaa sinulle. ❤️🎄

    VastaaPoista
  10. Ihanan joulutunnelman olet luonut pikkukuistille! Ja Ranskahan se vilahtaa kuusessakin!
    On hauska, miten paljon uusiin askartelu- ja käsityövempaimiin törmää täällä blogimaailmassa. Täältä saa paljon ideoita. Kauniita kortteja on syntynyt vino pino.
    Hyvää loppuvuotta ja uuden alkua Sinne perheellesi ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos menneestä vuodesta ja vsihdetuista viesteistä ja elämyksistä ❤. Hyvää Uutta Vuotta Myrskyluodolle 😊!

      Poista