Hae tästä blogista

tiistai 12. marraskuuta 2019

Vaaleansininen joulutupa, ensimmäiset joulusukat ja muita tohinoita

Hei ystävät,

olen purkittanut kurpitsoita hilloiksi, muussannut pakkaseen talvisia keittoja ja piirakoita varten, sekä tehnyt hilloketta jouluakin silmällä pitäen. Bloggailu on jäänyt hetkeksi. Joulua olen suunnitellut siinä sivussa. Ensimmäiset joulusukat ovat syntyneet pikavauhtia tv:n ääressä iltaisin.





Tupa ja keittiö ovat meillä vaaleansinivalkoisia ja ajattelin, että teenpä näihin tiloihin tänä vuonna "ranskalaisen joulun". Aloitan vaikkapa sillä.

Ostin jo muutama vuosi sitten kranssin (Lexington), joka on ollut kuistikranssina tähän asti. Nyt ajattelin laittaa sen tupaan takan koristeeksi ja ostin Helsingin Malmilla olevasta Mosa interiors liikkeestä heräteostoksena ihania vanhanaikaisia joulukoristeita, jotka kiinnitin kranssiin. Näillä pikkuaskareilla saa tehtyä valmiiksi jo aika paljon, vähän kerrallaan. Kranssi jää kuitenkin vielä odottamaan ripustamista.




Viime lauantaina olimme kahden ystävättären kanssa jouluun valmistautuvassa Vanhassa Porvoossa. Poikkesimme mm yhdessä mielikaupassani Vanille Homessa. 
Sieltä löysin Greengaten joulukoristeet (3), jotka jäävät odottamaan tuvan pikkukuusen tuontia (ylhäällä). 

Olen usein tehnyt kuusesta ns country-version, mutta nyt odotan kuusenkoristeiden aarrearkustani löytyvän muitakin pikkukuuseen sopivia vaaleansinisiä ja valkoisia koristeita. Olohuoneeseen kyllä riittää tavaraa ihan vaikka kuinka....minulla on koristeita todella paljon ja joka joulunalus sorrun vielä pariin uuteen, määrät ovat kasvaneet ihan pikkuhiljaa. Ne vain ovat niin ihania!



Ja pitihän näitä joulusukkiakin jo ommella. Ostin muutamia paloja huonekalukangasta jo viime joulukauden päätteeksi (minulla jää joulu aina jotenkin "päälle") ja yhdestä palasta sitten ompelin nämä kolme sukkaa. Sisällä on valkoinen toispuolitoppakangas. Kilikellot sointuvat väreiltään ja ovat hassusti hieman erikokoisia. Joulunahan saa olla kivaa!




Muutaman uuden kynttilänkin tein ihan herätteenä laseihin. Tein kahdenlaisia. Toinen sai lämpöisen punaisen teeman ja toinen valkoisen ja vihreän. Molemmat lasit käsittelin ensin lumimaalilla ja sitten valkoisella askartelumaalilla, jota töpöttelin sienellä lumituiskuksi pintaan. Kuvat kiinnitin jälleen suosikillani, eli découpage-lakalla. Pinnan käsittelin vielä kovalla askartelulakalla viimeistellen ja hieman glitteriliimaakin niissä kimmeltää, se näyttää hämärässä palavan kynttilän kyljessä kauniilta. Maalipinta ei sulje valoa kokonaan, vaan valo kuultaa kauniisti läpi lasipinnan.




Toinen kynttilä sai punaisen rinkulan joulunpunaisella maalilla töpöttäen ja toisen vihreä rengas näkyy kun kynttilä sytytetään, sillä se jäi "lumisateen" peittoon. Kuuset ovat servetistä ja joulupukki ja lapsi askarteluprintistä. Sellofaaniin laitoin pikkuiset joulukortit.






Ja sitten vielä,  pakettikortteja tuli taas tehtyä. Niitä kyllä liikenee kavereillekin ja voipa olla, että otan pari pussia mukaan myös meidän kylätalon joulutapahtumaan. 

Vielä ehtii joulujuttuja vaikka mitä!


Toivottavasti sait ideankipinän näistä puuhasteluistani. On aika ihanaa, että joulu on vuoden tylsimpänä aikana, eipä ole enää tylsää ollenkaan.  Aika kuluu kuin siivillä värkkäillessä pieniä kivoja juttuja. Se iso juttu, (mukaeltu) joulusiivous, kerkiää vielä odottamaan!💝

Mikä on sinun traditionaalinen joulupuuhasi? Milloin sinun kotiisi saapuu ensimmäiset merkit tulevasta joulusta? Niistä olisi todella mukavaa kuulla.💝

Hauskaa värkkäilyaikaa kaikille!

20 kommenttia:

  1. Aivan ihania joulunalus valmisteluja. Minä olen maltillinen näissä asioissa. Kyllä meillä taitaa ensimmäinen tänä vuonna olla partiolaisten joulukalenteri minkä mies osti töistä. Se on jo eteisen seinällä. Ja lapsenlapsille on joululahjoja hankittu ja tehty. Koristuksia ei ole mitään vielä, mutta ensimmäiset tulee kyllä joulukuun alussa ikkunoihin ja pöydille jotain valokynttilöitä. Pidän paljon sinun tekemistä kynttilöistä ne on aina niin kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nila <3. On ihanaa kuulla, että kynttiläni miellyttävät sinua :). Partiolaisten joulukalenterit ovat kivoja ja tuotto menee ihan oikeaan paikkaan. Itselläni ei vielä lapsenlapsia ole, mutta kaikki pikkuiset, jopa jo kasvaneet omat lapset, tuovat aina jouluun sen ihanan oman tarkoituksensa. Myös joku sellainen ystävä, joka muuten olisi jouluna aivan yksin. Ihanaa joulun odotusta teidän koko perheelle! <3

      Poista
  2. Oletpa taas puuhaillut monenlaista kivaa ❤️Odotan innolla näkeväni sinivalkoisen ranskalaisen joulukeittiösi. Marras-joulukuun vaihteessa sitten joulu alkaa meillä enemmän näkyä valoina ja koristeina. Siivoiluappitäisi perimmäisistä nurkista kyllä aloitella pikapikaa. Joululahjoja on hiukan hankittu ja suunniteltu. Ihania jouluinspiraatioita Sinulle ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja sinulle myös! Ihanaa taas kuulla sinusta. Toivottavasti tulee kivoja joulunalushetkiä sinne Myrskyluodolle. Teillä on varmasti aivan erityinen tunnelma siellä <3.

      Poista
  3. Oi vitsi mitä ihania puuhasteluja, niistä se joulumieli alkaa pikkuhiljaa tulla. Itsellä se tulee joululehtien selailusta (ja niitä on PALJON), pikkujoulumenun sunnittelusta, joululauluista sekä siitä että saa pikkuhiljaa alkaa koristella kotia.
    Yksi tonttu jo on, mutta nyt viikonloppuna ajateltiin laittaa valoja paikoilleen. Ja saan kummitytön kuusenkoristeluavuksi ensi viikolla, joten kyllä se kuusikin kohta jo olkkarin nurkassa nököttää... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, on kyllä ihanaa kun ihmiset alkavat joulujuttuja jo pikkuhiljaa ajattelemaan, eikä enää nykyaikana ole enää "synti" laittaa kuusia ja valoja juuri silloin kuin niin itsestä tuntuu! Taistellaan pimeyttä vastaan! Ihania puuhahetkiä sinne kummitytölle ja sinulle <3. Joululehtipinot odottavat minullakin jälleen aukaisua :)

      Poista
  4. Siellä on ehditty jo vaikka mitä. Hauskoja nuo pakettikortit!
    Meillä on jo yksi tonttu ja joulutähti, loput koristelut joulukuussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maikku! Meilläkin alkavat "tositoimet" joulukuun alussa, vähitellen, askel kerrallaan...:). Mukavaa joulun odotusta pikkuhiljaa sinnekin <3

      Poista
  5. Voi, kun olet ollut ahkerana ja tehnyt jo kaikenlaista. :) Tosi kivoja käsitöitä ja askarteluita. Olen itseasiassa miettinyt, että muksuille olisi kiva ommella joulusukat. Voisi piilottaa sinne yllätyksiä ennen joulua. :) Tähdet ovat jo ikkunoissa ja jouluinen kaitaliina sohvapöydällä. Pikkuhiljaa tulee jouluisempaa... Ja kortit on muuten jo askarreltu! Se on joka vuotinen perinne ja teen ne aina itse. Kivaa puuhaa. Mukavaa lauantai-iltaa. 💖

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ja kiitos! :) Joulusukat ovat mainioita ennakkolahjoja varten. Niihin on kivaa laittaa jotakin sellaista, jonka lapset voivat jouluaattoaamuna jo löytää ja päivä varsinaisten lahjojen jakoon asti menee virikkeiden kanssa mukavasti. Meillä oli aina joku kiva leffa tai lego-paketti tms. Ihanaa, itse tehtyjä kortteja! Itsekin niitä jo vösäilin ja mahdollisesti postailen myöhemmin. Tuntuu siltä, että mitä enemmän sähköiseen viestitykseen sukellamme, on oikeiden joulukorttien lähettämisestä tullut minulle sitäkin tärkeämpää. Hauskaa jouluhässäkkää sinulle! Palataan asiaan vielä ennen joulua <3

      Poista
  6. minä olen sitä mieltä,että on viisi vuoden aikaa...kevät.kesä,syksyJOULU ja talvi;))
    Mukavaa puuhastella kaikenlaista...minä ajattelin sytykehiiriä tehdä...laitan kuvat blogiin:)kun keitos on valmis:))
    Erittäin kauniita kynttilöitä:)
    Ostatko kynttilä tarvikkeet vai sulatatko..vanhoista jämistä.
    Oikein mukavia jouluisia touhuja Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos jälleen Liisa. Nuo sytykkeet ovat kyllä niin kivoja ja kätsiä! Ja kyllä, joulu on ihan oma juttunsa ja on kivaa kun sitä voi nykyään alkaa viettämään juuri silloin kun itseltä siltä tuntuu - ei siten miten "kuuluu". Kaikki eivät ole jouluihmisiä, suotakoon se heille, mutta onpa ystäväpiirissä tapahtunut sellaistakin, että "käännynnäisiä" on alkanut ilmaantua. Viimeksi eilen puhelimessa yksi hyvä ystävä sanoi minulle: "Kuule, musta on nyt tullut jouluihminen :)!
      Kynttilät teen oikeista ostetuista kynttilöistä, niin tiedän minkälainen koostumus tulee. Meillä ei paljoa jämiä jää ja tuo on aika kustannustehokas tapa kun massa on mielestäni aika kallista. Sitten sitä pitäisi yhdistellä kahdesta erilaisesta. Tartun aina tarjouksiin ja kun noita kynttilöitä katselee oppii bongaamaan edulliset ja hyvälaatuiset kyllä. Joskus laitan pariakin erilaista sekaisin. Minulla on myös värjäysnappeja jos haluan niitä värjätä (askartelukaupoista kuten sydännlankaakin ja metallinapit jotka painavat sydänlankaa alaspäin), mutta käytän usein myös valmiskynttilöiden sydänlangat. Kun purkin koon laittaa suhteellisesti samalla tavalla niin tietää, että palaa hyvin. Kivaa joulunalusaikaa sinulle :) <3!

      Poista
  7. Sinulle on haaste blogissani ❤️ Mukavaa uutta viikkoa ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja terveiset lomalta, siksi viivytys, käyn katsomassa :)

      Poista
  8. Aivan ihania jouluaskarteluja olet tehnyt <3 Jotain pientä olen tehnyt kranssin sekä joulukortteja ja pieniä valaistus juttuja olen laittanut kotia koristamaan.Pikkuhiljaa lisääntyy jouluaiheiset koristeet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niin kivaa aloitta pikkuhiljaa :). Kiitos Anu <3!

      Poista
  9. Ihania jouluaskarteluja <3 Porvoo on niin kaunis jouluasussaan. Varsinkin ne putiikkien näyteikkunat tuovat niin jouluisen mielen. Pikkuhiljaa olen tehnyt joulujuttuja ja -askarteluja, mutta vain valoja olen laittanut esille. Ihania askarteluhetkiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa! Kivaa aina kuulla sinusta. Jouluisaa mieltä! :)

      Poista
  10. Suloiset koristeet ja joulusukat!
    Kyllä minun jouluni hiipii työpaikalla jo aikaisin...kun kukkakauppa koristellaan jouluun, joululaulut soivat ja putiikki täyttyy hyasintin tuoksusta, tietää joulun lähestyvän. <3

    Tunnelmallista viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna ja sattumalta terveiset Espanjasta! :) Kivaa joulun odotusta!

      Poista